Lorem ipsn gravida nibh vel velit auctor aliquet. Aenean sollicitudin, lorem quis bibendum auci elit consequat ipsutis sem nibh id elit dolor sit amet.
TEKSTI JA KUVITUS MIKU HUTTUNEN
Kenen syytä on, että elämäniloa pursuava nuori ajautuu Rovaniemelle opiskelemaan graafista suunnittelua? Neljän kaamoksen jälkeen mietin, juontavatko tätä polkua siivittäneet juuret aina siihen hetkeen, kun ensimmäisen kerran tartuin kynään ja paperiin. Tuomitsivatko siis rakkaat vanhempani minut jo lapsuudessani tähän kohtaloon, jossa kahlaan jäätyneen pyörän kanssa puolimetrisessä hangessa ja itken ikävää kadonnutta valoa kohtaan? Vai onko syypäänä yhteiskuntamme, jossa vapaa taiteilijasielukin saadaan kokemaan paniikinomaista tarvetta lukkiutua loppuelämäkseen siihen surullisenkuuluisaan oravanpyörään? Tämän paineen alla me epätoivoisimmat sitten kaivaudumme tietämättämme loputtomien gridien, kryptisten väriprofiilien ja typografian monsterimaisiin syvyyksiin, jossa ainoa valonlähde on tietokoneen näytön kelmeä hohto.
Mutta entä jos olenkin itse syyllinen? Minähän lopullisen päätöksen tein. Kukaan ei edes uhannut minua tukikarenssilla, ja vain harvan kuulin haukkuvan minua yhteiskunnan loiseksi. Onnellisesta elämästäni huolimatta tein yhteishaun ja hyppäsin pohjoiseen menevään junaan. Suoritin pääsykokeet, päädyin yliopistoon. Oliko päätökseni tuulesta tempaistu vai vaikuttiko jokin ulkopuolinen taho kohtaloni sinetöimiseen?
Muistan, kuinka aurinkoisena kesäpäivänä valmistujaisissani käsiini läväytettiin sen vuoden UMG-lehti. Omituisen oloinen läpyskä, ajattelin tuolloin ja nakkasin välittömästi huoneen nurkkaan. Illalla sängyssä makoillessani selailin kuitenkin lehteä ihmetellen tarinoita yliopistoelämästä, hämmentyen visuaalisen viestinnän maailmasta ja häkeltyen silmiä hivelevistä kuvituksista. Inspiraatiota varten, minulle oli sanottu, kun lehti ojennettiin. Lehden tarinat kaukaisesta pohjolasta, laskevan auringon ja tanssivien revontulien maailmasta saivat ajatukseni varmaan jotenkin sekaisin.
Eivätkö nuo lehden kirjoittajat miettineet yhtään, mitä he voisivat saada sillä aikaan? Jonkinlainen vastuu pitäisi tällaisissakin olla, ettei aivan syyttä ujutettaisi pienen viattoman ihmisen päähän mitään vääristyneitä tulevaisuuden kuvia. Juuri ne alumnihaastattelut, sarjakuvat ja pilke silmäkulmassa alaa tarkastelevat artikkelit ovat syypäitä sille, että olen päätynyt nukkumaan kuukausia opiskelijakämpän kylmällä lattialla, valvonut öitä pimenevän yliopiston karmivassa hiljaisuudessa, kuivuttanut silmäni kahdentoista tunnin työpäivillä ja ”elänyt” kesämökin vintillä freelancerin unelmaa. Unohtamatta massaluentoja, joissa aiheet pomppivat jakkarasta avaruuteen. Kirjaimellisesti.
Yhtä kaikki, mitä pidemmälle tätä aihetta pohdin, sitä vankemmin osoitan sormella pöydälläni yhä lojuvaa UMG-lehteä. Mutta toisaalta, miten muutenkaan asiat olisivat voineet mennä?
Säännöllisen epäsäännölliset kaatumiset jäisillä kaduilla sattuvat edelleen, mutta mikään ei voita sitä fiilistä, kun katselee kaupungin kauneutta Oukun mäkihyppytornista. Tai kun lähdetään viikonlopuksi kiven heiton päässä oleville tuntureille. Joten niin, olisihan siellä Helsingissäkin ollut yliopisto. Kuulemma ihan hyväkin. Mutta kuka nyt sinne haluaisi, jos voi muuttaa Lappiin.
